Katse. Se katse, jota välttelet, sillä pelkäät jääväsi siihen kiinni.
Se katse, jonka pelkäät näkevän, miten väriset.
Se katse, joka kutoo välillemme näkymättömän helminauhan. Katson toiseen suuntaan peläten, että nauha katkeaa hetkenä minä hyvänsä, singoten kaikki niin ilmiselvät salaisuuteni kuin luodit helminä ihollesi.
Välillä näen sinut selvemmin kuin sinä itsesi. Sillä et halua myöntää. Et halua että maailmasi syöksyy alas rinnettä, jonka reunalla nyt huojut.
Mutta se en ollut minä, joka sinut vei reunalle. Minä olin vain se joka kuiskasi ”avaa silmäsi”.
Ja niin minä seison vierelläsi, ja toivon että sinäkin uskallat hypätä.
En anna sinulle kättäni, sillä tiedän, ettei saa koskea.
Vaikket hyppäisi kanssani, odotan sinua alhaalla. Ja silloin, otan kädestäsi.
