-Syvä kuin suo, pelastus jossain sen uumenissa-
Keskustelu vie mukanaan. Rakastan sitä, miten voimme puhua kaikesta.
Sitä rauhan ja turvan tunnetta kun näen silmistäsi että otat kaiken vastaan kuin se olisi osa sinua, niinkuin minuakin.
Kun näen sinun taistelevan vastaan sitä mikä kadottaa lattian jalkojesi alta, tunnen suunnatonta tarvetta suojella sinua.
Otan kädestäsi, ettet tippuisi, ja huomaan, ettei minunkaan allani ollut koskaan tämän suon yli kulkevien piilipuiden leveämpää polkua. Askel harhaan ja se imee minua sisäänsä.
Silti, en osaa sanoa kumpi meistä suojelee toista enemmän. Ehkä sillä ei ole väliä, sillä pelastamme toinen toisemme kerta toisensa jälkeen pelkäämättä sukeltaa niin syvälle, että suunta ylöspäin katoaa.
Mutta olemme oppineet pidättämään hengitystä. Ja vaikka tunsin hukkuneeni, olen tässä, ja hengitän vahvemmin kuin koskaan.
Sen suon, joka meitä syleilee, on tultava osaksi meitä, ja meidän on opittava avaamaan silmämme sen pimeimmissä kolkissa, jottei se enää koskaan saa meitä sulkemaan niitä pelosta. Sillä se ei voi meitä tappaa. Vain, jos lopetamme taistelun.
