Kapteeni ei herää viskilasin räsähdykseen, kun laiva kallistuu oikealle. Pimeässä lipuvat hahmot kastelevat laivan kannen, ja ruori pyörähtää natisten.
Kuorsaava miehistö keikkuu sängyissään, kun laiva keikahtaa takaisin asemiinsa. Ei se heitä herätä, ovathan aallot olleet heidän kehtonaan jo vuosia.
Säpsähtää kapteeni viimein, kun naisen hahmon saanut viettelijätär tiputtaa suolaiset pisarat paidan kauluksista paljastuneelle rinnukselle.
Vatsaa kouraisee, ja pistelevä tunne täyttää kehon jokaisen kolkan.
Nopealla liikkeellä livahtaa kaunotar juuri niin kauas, että on se käden ulottumattomissa.
Merenhelmin kirjailtu laahus sivaltaa hiipivien askeleiden tahtiin, ne ovat ainoa asia minkä miespolo enää kuulee. Kiertää se kehää miehen ympärillä narisuttaen vanhaa puulattiaa, tuo pimeä rakastajatar.
Nousten hitaasti seisomaan antaa kapteeni silmiensä hivellä kylmänkalpeaa, repaleiseen leninkiin verhoiltua tiimalasivartaloa.
Nostaessaan katseensa, kohtaa se terävät ovaalikasvojen kehystämät intensiiviset silmät. Niissä on voimaa, vaaraa, kuten meren synkimmässä myrskyssä.
On nyt kuin yksinäisen miehen laiva, keskellä seireenien sumuista poukamaa. Tämä oli kerran hänen valtakuntansa, vaan on hän nyt valmis antautumaan sen uuden kuningattaren käsiin.
Jää sydämenlyönti väliin, ja toinen.
Tuo salaperäinen seireeni on lipunut aivan lähelle, ja kallistaa nyt jumalaisen kaunista päätään räpäyttäen hitaasti hopeisia silmiään.
Sanat humisevat korvissa, niiden merkitys vähenee hetki hetkeltä. Ovatko ne sanoja, vai säveliä. Ei sen väliä, kaikki hukkuu yhdeksi massaksi, aivankuin olisi jäänyt aallon vangiksi.
Terävät kynnet piirtävät kaulallesi loitsun, sormet kehoittavat seuraamaan.
Kuiskaus, niin lähellä. Kostea hengitys, se nostaa ihosi väreille.
Se alkaa hyräilystä, korvia huumaavasta, sielusi seinissä kaikuvasta sävelmästä. Hiljaa vakuuttaen antautumaan. Se kiihtyy kirkaisuihin, viiltäviin säveliin. Se seireenin laulu, joka hiljaa hukuttaa itsepäisimmänkin merimiehen.
Kevyesti raottuvat huulet, viekkaudesta välähtävät silmät ja uhmaava huokaus. Transsissa, liukuvassa valssissa, lipuen kannen poikki saavutatte keulan.
Keulan, jossa seireenien joukko humisee lauluaan johdattaen miehen toisensa jälkeen lähemmäs reunaa.
Tuulenpuuska heittää hiukset silmillesi, ja melkein havahdut. Kylmä suudelma saa hetkeksi kaiken mustumaan. Kehosi unohtamaan. Silmien raosta voit havaita hopeiset kylmät silmät, laivan taaksejäävän kannen, juuri ennenkuin rikotte vedenpinnan.
Tuntuu rinnassa paine, ja on kapteeni nyt viejättären tukahduttavassa syleilyssä.
Kaikkialla on kuplia ja lipuvia hahmoja. Viimeinen henkäys täyttää keuhkot suolaisella merellä. Seireenin sivaltavat suomut repivät kerran kannella kävelleen miehen, nyt osaksi merellistä hautaansa. Eivät suudelmat ole enää kylmiä, vaan polttavia ja repiviä. Pian elämä jäähtyy.
Olet nyt yhtä aallon kanssa, ja vaahto värjäytyy punaiseksi.
Aamulla on valtakuntasi vain auringossa lipuva aavelaiva, kunnes meri sen nielaisee.
